perjantai 10. helmikuuta 2017

Lapsettomuussanasto

Niin kuin varmasti me kaikki, myös minä seurailen toisten lapsettomien (ja lapsellistenkin) blogeja. Monista niistä en ymmärrä kuin osan. Niissä käytetään sellaista sanastoa, josta minulla ei ole mitään käsitystä. Luen kyllä postaukset sujuvasti läpi ja tiedän suunnilleen, mistä puhutaan. Mutta jos minun käskettäisiin määritellä kirjoituksia sanasta sanaan, en kykenisi. Ymmärrättekö te kaikki muut nämä lapsettomuussanat?

Täytyy kyllä myöntää, että en ole edes yrittänyt perehtyä lapsettomuussanastoon. En edes osaa sanoa miksi. Ehkä jotenkin alitajuisesti kuvittelen, että jos en mistään mitään tiedä, se ei voi minua koskeakaan. Tämähän on näitä maailmassa varmaksi tiedettyjä keinoja: pistä pää pensaaseen, niin asia ei koske sinua.

Not.

Lohduttaudun sillä, että ennen lapsenhankkimisprojektin alkua minä jouduin selvittämään myös, mitä tarkoittaa kp [tiedoksenne, että se on siis kiertopäivä, joka tarkoittaa kuukautiskiertoa ja sitä aletaan laskea kuukautisten ensimmäisestä päivästä – mikä on kuukautisten ensimmäinen päivä ei olekaan enää yhtä yksiselitteistä]. Näin hienosti tiedän sen nyt.

Sitä paitsi lapsettomuussanastoakin tunnen jo sen verran, että voisin määritellä inssin.

Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä todennäköisemmin opin tämän uuden kielen. Onhan sekin kai jonkinlainen saavutus.

11 kommenttia:

  1. Haha! Oon miettinyt samoja asioita, sillä erotuksella et on ollut pakko opetella nuo sanamonsterit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva kuulla, että joku muukin joutuu näitä miettimään! :)

      Poista
  2. Hyvä pointti! Minä ainakaan en ymmärrä. Varsinkin lyhenteet menevät yli hilseen. On KP, PP ja DOP. On inssiä, ivf:ää ja icsiä. On HCG. On folleja, limakalvoja ja -tulppia. On clomit, luget ja synarelat. On haamuja, tarrasukkia, plussatuulia, pupuilua -- missä tahansa järjestyksessä.

    Ahdistaa! Ahdistaa, vaikka ne olisivat tuttujakin. En oikeasti ollenkaan ymmärrä, miksi tätäkin varten on oltava oma erityisslanginsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts... Näistä kaikista en ole edes kuullut. Ehkä se helpottaa jotenkin näitä asioita, kun niistä voi puhua sisäpiirikielellä? No, en tiedä, mutta sellaiseksi tämä näyttää menneen.

      Tarrasukka?!

      Poista
  3. Moikka!
    Hauskaa, kun olet käynyt kurkkaamassa blogiani ja lisännyt sen listallesi! :)
    On jotenkin sellainen "en ole yksin" -tunne, kun huomaa blogienkin keskeltä monen (valitettavasti) käyvän samoja asioita läpi. Mut onneksi voi tsempata ja saada tukea toisilta.
    Voimia oikein paljon teille molemmille! :)

    VastaaPoista
  4. Muistan kun kävin ensi kertaa kurkkaamassa jotain lapsettomuuspalstaa netissä. Poistuin samantien ja sanoin miehelle etten tajunnut yhtään mitään niistä jutuista. Jotain lyhenteitä googlasin, mutta meni sitten kiinnostus.

    Toinen tutustuminen lapsettomuusslangiin oli kun saimme jonkin esitteen lääkäriltä mukaan, missä selitettiin ivf:ät ja icsit ym. Väitän että viisi vuotta sitten en ollut kuullut yhtään noista termeistä, mitä esim Illusia edellä luetteli. Hoitajan soittaessa, että blasto saatiin pakastimeen piti googlata, että mikä hiton blasto. Nyt sitten termit on liiankin tuttuja, on ollut pakko opetella. Mutta minuakin ärsyttää se, että näitä termejä on ja etenkin se, että ne on ollut pakko opetella. Toivoisi, että tällainen gappi olisi tiedoissa edelleenkin eikä täytyisi pyöriä tässä maailmassa. Minä tosin voisin unohtaa hyvin kaiken oppimani aktiivisesti, kun näitä ei enää tarvitse.

    Kiva kun palailit kirjoittelemaan! Minäkin muutamaa blogia olen viitsinyt vielä seurailla! :)

    VastaaPoista
  5. Eksyin uutena lukijana blogiisi. Meillä yritystä vuodesta 2009 ja hoitoja vuodesta 2012. Tänä vuonna vasta sain selville, hoitojen myötä, mitä tarkoittaa pp ja joku numero (piina päivä, eli alkion siirron jälkeen). Ärsyttävimmät musta on kuitenkin tarrasukat ja plussatullet, vaikkakin pyrkivät tsemppaamaan. Kiva, kun löysin blogiisi

    VastaaPoista
  6. Hei Ulla, kiva kun löysit tänne! :) Tervetuloa mukaan! Mutta onpas harmillista kuulla, että teillä on noin pitkä vaikea aika takananne.

    Tarrasukka?! Mikä ihme se on? ;)

    VastaaPoista
  7. Tarrasukkia sit aina toivotetaan alkionsiirron jälkeen, et alkio tarttuis niillä sukilla kiinni.. Huurunenä ei ole kans suosikkini, mut tykkään siitä vain siksi, että olen yhden huurunenän (pakastealkio) saanut vauvaksi asti kotiin. Jos haluat käy joskus kurkkaamassa blogiani myös kokkirauharakkaus.blogspot.fi

    VastaaPoista