tiistai 30. kesäkuuta 2015

Mahdollinen lapsettomuus

Tänä kevätkesänä olen ensimmäistä kertaa tullut ihan oikeasti ajatelleeksi sitä, että myös lapsettomuus on yksi mahdollisuus elämän mahdollisuuksien joukossa.

Tähän asti olen aina ajatellut, että haluan sitten joskus lapsia tai etten koskaan halua lapsia. Mutta niissä kummassakin ajatuksessa on ollut takana se tietoisuus, että minä voin saada lapsia. Minun pitää vain valita, haluanko niitä vai enkö halua.

Nyt lähiaikoina olen ymmärtänyt, ettei niitä lapsia välttämättä koskaan tule. Halusin tai en. Tähän ymmärrykseen liittyy seuraavanlaisia huomioita:

1. Mitä lapsettomuus tarkoittaa meidän parisuhteelle. On kai aika eri asia olla lapseton pariskunta, joka haaveilee lapsesta tai pohtii sen hankintaa kuin lapseton pariskunta, joka on jäänyt lapsettomaksi.

2. Mitä jos minun mieheni kaikista lupauksistaan huolimatta sittenkin joskus viisikymppisenä jättää minut ja perustaa perheen jonkun silloisen kolmekymppisen (eli nykyisen kymmenvuotiaan!) kanssa ja minä jäänkin yksin lapsettomaksi.

3. Miten katkera minusta mahtaa tulla, jos en saa lapsia. Ja miten se näkyy koko muussa elämässä.

4. Kuinka kaikista veljien lasten erilaisista juhlista selviää. Pienten lasten syntymäpäivillä nyt voi vielä huokaista, kuinka ihanaa on, ettei kotona riekuta ja hilluta sillä lailla, mutta entäs ristiäiset, kouluun menot, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat, maisteripubliikit, häät ja monet muut elämän käännekohtiin liittyvät juhlat.

5. Kuinka paljon lapsettomuudesta joutuu puhumaan toisten ihmisten kanssa joko heidän ymmärrystään ymmärtäen tai sääliään parannellen.

6. Toisaalta on helpottavaa, ettei lapsettomana tarvitse ainakaan itse päättää, hankkiiko lapsia vai ei. Eikä tarvitse katua, että niitä hankki tai että niitä ei hankkinut. Voi olla rauhassa vain surkea ja surullinen.

7. Lapsettomien ei tarvitse pelätä, että lapsi olisi vammainen, kuolisi tai sille sattuisi jotain pahaa. Aika monelta tuskalta säästyy, jos ei ole lapsia.

8. Niin moni sanoo, ettei ole ikinä ennen lapsia kokenut sellaista iloa ja rakkautta ja pelkoa ja huolta, jota lapset ovat tuoneet tullessaan. Elämän isoimmat tunteet jäävät siis kokematta.

9. Ilman lapsia ei ole myöskään lapsenlapsia. Toisin sanoen tyhjä syli ei ole vain ruuhkavuosien lapsettomilla naisilla vaan myös yksinäisissä kaupunkiasunnoissa istuvilla leskimummoilla, joilla ei ole lapsia. Jostain syystä se ajatus tuntuu melkein kaikista vaikeimmalta.

10. Rahaa jää enemmän omaan käyttöön. Voin vaikka ostaa hevosen ja sille kuljetusauton. Sitten me pollen kanssa mennään niihin toisten lasten juhliin viihdyttämään. Ja kaikki kadehtivat, kuinka meillä on varaa hevoseen ja vapaus tulla ja mennä sen kanssa.

Minä en ole varma, olisiko minusta lapsettomaksi naiseksi. Odotettavissa oleva yksinäisyys ja katkeruus kuulostavat liian todennäköisiltä vaihtoehdoilta sellaisessa tapauksessa.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Joka toinen päivä

Päätettiin viime menkkojen aikaan, että nyt kyllä ryhdytään oikein kunnolla lapsen tekoon: harrastetaan seksiä säännöllisesti joka toinen päivä koko kuukauden ajan. Olen kuullut useammankin vauvan saaneen alun sillä menetelmällä.

Ryhdyimmekin aktiivisesti tuumasta toimeen. Eikä se ollut edes vaikeaa. Itse asiassa ihan kivaa.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Tuli väsymystä. Tuli stressiä. Tuli muita kiireitä. Tuli iltamenoja ja ohjelmaan päiviksi.

Seksi jäi. Joten meille ei tule ehkä siis vauvaa tässä(kään) kuussa.

Ellei joku pieni, sitkeä tyttösiittiö jaksa ovulaatioon asti. Joku tosi sitkeä ja pitkäikäinen.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Parisuhteen vaiheet

Kuulin joskus jossain parisuhteen vaiheiden kolmiportaisen määritelmän.


1. Rakastumisvaihe
2. Erillistymisvaihe
3. Kumppanuusvaihe

Tuon rakastumisvaiheen kaikki varmasti tietävät ja tunnistavat. Kun toinen on niiiiin ihana ja kaikki nähdään vaaleanpunaisten silmälasien läpi ja ollaan niiiiiin symbioosissa toisen kanssa. Minä en ainakaan huomannut rakastuessani mitään ongelmaa esimerkiksi siinä, että Mies polttaa, haluaa pitää kaikki langat tiukasti käsissään, ei osaa rauhoittua ja hermoilee niin ettei nukutuksi saa. Se kaikki oli vain söpöä ja uutta ja kurkistusta toisenlaiseen maailmaan.

Tosin en minä näe noissa suurta ongelmaa vieläkään. En vain keksinyt hänestä mitään kielteisempää. Eikä hän enää sitä paitsi poltakaan.

Rakastumisvaihe kestää maksimissaan kaksi vuotta ja kesto on molemmilla puolisoilla yksilöllinen. Jos toinen siirtyy toiseen vaiheeseen, ei toinen välttämättä vielä siirrykään. Sehän ei olekaan siis ihan niin yksinkertaista, jos toinen haluaa elää symbioosissa ja toinen on jo siirtynyt erillistymisvaiheeseen.

Erillistymisvaiheessa muistetaan taas, että minähän olenkin yksilöllinen ihminen, joka on tuosta toisesta ihan erillinen henkilö. Tässä vaiheessa sitä haluaa taas mennä ja tehdä asioita ihan itsekseen ja kavereiden kanssa ja muuten toisesta erillään. Sehän voi luonnollisesti aiheuttaa isojakin kriisejä. Kun on totuttu olemaan yhdessä ja sitten toinen haluaakin olla niin paljon poissa läheltä. Mikäköhän sillä nyt on, tulee helposti mieleen. Tässä vaiheessahan monet tuoreet suhteet päättyvät eroon. Kun ei tiedetä, että erillistyminen kuuluu asiaan, se pelästyttää.

Minä olen yrittänyt kytätä, milloin meillä on ollut erillistymisvaihe. En ole huomannut. Olemme olleet alusta asti niin paljon erillään pitkään jatkuneen etäsuhteen, molempien töiden, Mieheni matkustelun ja omien harrastusten vuoksi, ettemme koskaan oikein päässeet mihinkään symbioosiin. Tai sitten me elämme siinä koko ajan. Koska jos pystymme, olemme aina yhdessä.

Viimeiseksi tulee kumppanuusvaihe. Erillistymisvaihe on taakse jäänyttä elämää ja on löydetty yhteinen tapa olla ja elää parisuhteessa. Tämä on vähän niin kuin käännyttäisiin rakastumisvaiheen toisen katselemisesta katselemaan samaan yhteiseen suuntaan. Kumppanit ymmärtävät olevansa toisistaan erillisiä, mutta haluavat olla yhdessä. He voivat tehdä asioita yksin, mutta viihtyvät toistensa seurassa. Minä olen tietysti varma, että me olemme tässä vaiheessa.

Se minulle on jäänyt epäselväksi, voivatko nämä vaiheet muuttua ja vaihdella läpi koko elämänsä. Varmaan voivat. Ainakin erillistyminen ja kumppanuuus. Muuten kai kukaan ei koskaan eroaisi. Koska ei kai tasapainoisesta ja hyvästä kumppanuudesta haluta luopua.

Sen sijaan rakastumisvaihetta emme koskaan saa takaisin. Jo havaitut kumppanin puutteet ovat siinä ylitsepääsemättömänä esteenä.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Vauvantekovitamiinit

En arvannut joulukuussa, kun tähän vauvantekoprojektiin lähdimme, kuinka paljon Vauva muuttaa kaikkea jo ennen kuin häntä edes on olemassa. Vaan nytpä tiedän.

Elämäntavat ja ravinto on yksi suurimmista asioista. Vaikka mielestäni olen aina syönyt aika terveellisesti, se harhaluulo karsiutui kyllä pian, kun aloin ottamaan asioista selvää. Kuinka paljon raskautta suunnittelevan naisen pitääkään tietää tyhjiöpakatuista eläinkunnan tuotteista, tuorejuustoista, inkivääristä, teelaaduista, yrteistä, lääkkeistä, kalalajeista, kasviksista, pellavansiemenrouheista, kuumentamisesta, vadelmien keittämisestä, lisäaineista ja vitamiineista. Olen näiden kuukausienkin jälkeen aivan sanaton. Ja joudun tarkistelemaan asioita kirjoista. Kerron teille myöhemmin lisää näistä ihmeellisistä ravintosuosituksista, mutta nyt keskityn vitamiineihin.

Minä olen pärjännyt toistaiseksi kolmella eri sorttisella vitamiinilisällä. Tai pärjäisin, jos muistaisin ottaa niitä. Esillähän niitä purkkeja ei voi pitää, sillä kuka tahansa voi milloin tahansa tulla meille ja nähdä vitamiinipurkit ja arvata meidän vauvantekoprojektimme. Eikä se käy. Emme ole kertoneet tästä kenelläkään. Paitsi minä vähän salaa esim. äidille. Mutta koska Mies ei tiedä, että äitini tietää, minun pitää olla niin kuin äiti ei tietäisi. Joskus unohdan, kuka tietää kenenkäkin tietämyksestä. Sen vuoksi vitamiinipurkit on pidettävä visusti piilossa. Ja sitten niiden ottaminen unohtuu.

Mutta enemmän tai vähemmän säännöllisesti käytän Multivitan Raskaus ja imetys -monivitamiinitabletteja, D-vitamiinilisää ja Relan maitohappobakteereja. Katsoimme apteekin tädin kanssa, että nämä ovat sopiva yhdistelmä. Ilmeisesti muuta ei tarvita. Tai ainakaan en ole löytänyt tietoa, että muuta tarvittaisiin. Heti, jos saan uutta tietoa, lisään uuden pillerin valikoimiini.

Noissa monivitamiinitableteissa on vähän kaikkea 100-200 prosenttisesti normaalisuosituksiin verrattuna. Erityisesti niissä on esimerkiksi sitä kuuluisaa foolihappoa, joka liittyy alkion hermostoputken sulkeutumiseen (mihin?!) ja saattaa vähentää ennenaikaista synnytystä. Sitähän tietysti saa myös kasviksista, hedelmistä, marjoista, vihanneksista ja täysjyväviljatuotteistakin. Mutta olen ajatellut, että enemmän on enemmän ja kulautellut pillereitä alas. D-vitamiini puolestaan on tärkeää sikiön luuston normaalille kehitykselle ja se saattaa pienentää joidenkin kroonisten sairauksien riskiä. Mitä nämä sairaudet ovat, sillähän ei ole merkitystä. Pääasia, että riski pienenee. Maitohappobakteerit liittyvät nyt ainakin mahdollisuuteen ehkä vähentää koliikkia vauvalla. Siis jos koskaan tulee mitään Vauvaa.

Toistaiseksi nämä vauvantekovitamiinit eivät ole auttaneet saamaan Vauvaa alulle, mutta ehkä se on hyväkin kerätä niitä elimistön varastoon monta kuukautta ennen kuin mitään Vauvaa missään onkaan. Onpahan hänellä sitten, mistä ammentaa - ja millä esimerkiksi sulkea sen hermostoputkensa.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Minä

Kaiken kohteliaisuuden kannalta lienee paikallaan vähän esittäytyä tässä vaiheessa. Siis nyt, kun olette jo saaneet katsauksen meidän seksielämäämmekin.

Olen vaimo, tytär, miniä, sisko, käly, veljentytär, siskontyttö, kummitäti, täti, sedän vaimo, serkku, ystävä, kaveri, työtoveri ja todennäköisesti myös kumminkaima.

Minulla on vakituinen koti, vakituiset kotityöt, vakituinen koira ja epävakituinen koira. Tosin tällä hetkellä vakituinen koti on remontissa, joten vakituiset kotityöt ovat muuttuneet epävakituisiksi - ja kamalan hankaliksi. Tällä hetkellä minulla on siis vakituinen remontti. Vakituinen koirakin uhkaa muuttua yhtä epävakituiseksi kuin epävakituinen koira on jo nyt, sillä ne molemmat ovat maalla sukuloimassa ja remonttia paossa. Toivon, että ne molemmat vielä joskus muuttavat takaisin kotiin. Tai edes toinen.

Käyn töissä. Käytän/vietän työssäni suurimman osan valveillaoloajastani ja toisinaan myös suurimman osan vuorokaudestani. Satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta en kuitenkaan suurinta osaa viikostani. Haluaisin käydä siellä vähemmän kuin nykyisin käyn. Mutta tuskinpa se nyt sipiläkaudella onnistuu. Olen näissä talkoissa mukana pakotettuna vapaaehtoisena.

Asun kaupungissa, johon en ole syntynyt ja kerrostalossa, joka on yksi sadoista samanlaisista. Ajan säännöllisesti autoa ja satunnaisesti pyörää. Bussia käytän tarvittaessa, mutta junalla en ole raaskinut matkustaa sitten opiskelijalipun.

Ulkoilutan koiraani/koiriani, luulen käyväni säännöllisemmin lenkillä/muussa liikuntatilanteessa kuin käynkään, lyön toisinaan jonkun kanssa tennispalloa verkon yli, luen kaikkea turhaa ja harjoitan joskus jotain kädentaitoa. Silloin tällöin matkustelen. Eniten kuitenkin harrastan kodin puunaamista. Siihen liittyy monenlaisia aktiviteetteja, kuten kaupassa käyntiä, tiskien laittoa, pyykin kanssa puljaamista, imurointia, luuttuamista, pölyjen pyyhkimistä, ruoanlaittoa, ylimääräisen ruoan purkittamista ja myöhemmin sen lämmittämistä, hanojen kiillottamista, lakanoiden ja pyyhkeiden vaihtoa, pakastamista, leipomista, tuikkukippojen asettelemista, orkideojen kastelemista, tavaroiden etsimistä ja järjestämistä, jääkaapin siivoamista, huonekalujen rymsteeraamista, sisustuslehtien lukemista, peilien pesemistä ja kausivaatteiden tuulettamista. Kuka olisi lapsena haaveillessaan omasta kodista uskonut, kuinka paljon työtä se teettää.

Minulla ei ole lapsia. Ensimmäistäkään. Edes mahassani. Saati kohdussani.

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Himo voi haalistua huolien alle

Eilen uutisissa puhuttiin siitä, kuinka suomalaisten parien -jopa opiskelijoiden, härreguud!- seksielämä on vähentynyt verrattuna johonkin. En nyt muista mihin. Meille yhdellekään työelämässä olevalle kolmekymppiselle pariskunnalle tämä ei ollut kuitenkaan mikään uutinen.

Toden totta, seksi sen kuin vähenee. Mutta katsokaa ympärillemme, niin huomaatte, että toden totta, maailma sen kuin muuttuu. Verrattuna siihen johonkin täällä on koko ajan enemmän kiirettä, stressiä, painetta, väsymystä, huolia, masennusta, hätää, ahdistusta, vaatimuksia, suoritusvelvollisuuksia ja sen sellaisia. Suurempi uutinen mielestäni olisi se, jos pariskunnat tämän kaiken keskellä vain naisivat enemmän ja enemmän.

Meidän elämä ainakin on kaiken tämän työn ja työelämässä pysymisen perässä juoksemisen vuoksi niin kiireistä, stressaavaa ja väsyttävää, että ei peitto tosiaan heilu kovinkaan usein. Meistä kumpikin valitsee useimpina iltoina mielummin käpertymisen yhdessä nukkumaan kuin virittäytymisen seksiaktiin. Jos aamulla ei ehdi, koska pitää mennä töihin, päivällä ei pysty, koska ollaan töissä, illalla ei jaksa, koska on niin väsynyt töistä ja yöllä ei kannata, koska pitää jaksaa taas seuraavana päivänä töihin, herää kysymys, miten kenelläkään on mahdollisuutta ikinä seksin harrastamiseen.

Himo voi varmasti haalistua huolien alle, mutta kyllä myös seksi voi jäädä kiireen jalkoihin. Mahtaakohan tässä olla syy siihenkin, ettei meillä vielä(kään) ole Vauvaa: sitä ei synny ilman seksiä. Ja siihen taas ei ole aikaa.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

PikkuMuru

PikkuMurussa puhutaan siitä, millaista on olla yli kolmekymmentä, naimisissa ja lapseton.

Siihen liittyy paljon kyselyitä, suuri määrä kommentteja, seksiä jolla on tarkoitus, harmitusta, kohteliasta vaikenemista, mahan tuijottelua, määrittelemättömiä haaveita, mielen pahoittamista, yksinäisyyttä, vapauden kokemista, ratkaisujen tekemistä, ulkopuolisuutta, selittämätöntä kaipausta, loputonta toivomista, kuukautisten mukaan elämistä, uudenlaisten kysymysten pohtimista, vitamiinien syömistä, elintapojen pohtimista, jatkuvaa odottamista.

Minä olen yli kolmekymmentä. Mies on yli kolmekymmentä. Eikä meillä silti ole vieläkään Vauvaa. Asiaa pyritään muuttamaan useita kertoja viikossa, mutta mitään fyysistä muutosta ei ole yli puoleen vuoteen tapahtunut.

Vauvan hankkiminen ei olekaan niin helppoa kuin kaikki teininä pelottelivat. Kysymys kuuluu, miksi ihmeessä ehkäisyä on pitänyt paniikinomaisesti käyttää kaikki nämä pitkät vuodet. Älkää naiset siis suotta huolehtiko, raskaaksi ei tulekaan ekasta kerrasta!