sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Minä

Kaiken kohteliaisuuden kannalta lienee paikallaan vähän esittäytyä tässä vaiheessa. Siis nyt, kun olette jo saaneet katsauksen meidän seksielämäämmekin.

Olen vaimo, tytär, miniä, sisko, käly, veljentytär, siskontyttö, kummitäti, täti, sedän vaimo, serkku, ystävä, kaveri, työtoveri ja todennäköisesti myös kumminkaima.

Minulla on vakituinen koti, vakituiset kotityöt, vakituinen koira ja epävakituinen koira. Tosin tällä hetkellä vakituinen koti on remontissa, joten vakituiset kotityöt ovat muuttuneet epävakituisiksi - ja kamalan hankaliksi. Tällä hetkellä minulla on siis vakituinen remontti. Vakituinen koirakin uhkaa muuttua yhtä epävakituiseksi kuin epävakituinen koira on jo nyt, sillä ne molemmat ovat maalla sukuloimassa ja remonttia paossa. Toivon, että ne molemmat vielä joskus muuttavat takaisin kotiin. Tai edes toinen.

Käyn töissä. Käytän/vietän työssäni suurimman osan valveillaoloajastani ja toisinaan myös suurimman osan vuorokaudestani. Satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta en kuitenkaan suurinta osaa viikostani. Haluaisin käydä siellä vähemmän kuin nykyisin käyn. Mutta tuskinpa se nyt sipiläkaudella onnistuu. Olen näissä talkoissa mukana pakotettuna vapaaehtoisena.

Asun kaupungissa, johon en ole syntynyt ja kerrostalossa, joka on yksi sadoista samanlaisista. Ajan säännöllisesti autoa ja satunnaisesti pyörää. Bussia käytän tarvittaessa, mutta junalla en ole raaskinut matkustaa sitten opiskelijalipun.

Ulkoilutan koiraani/koiriani, luulen käyväni säännöllisemmin lenkillä/muussa liikuntatilanteessa kuin käynkään, lyön toisinaan jonkun kanssa tennispalloa verkon yli, luen kaikkea turhaa ja harjoitan joskus jotain kädentaitoa. Silloin tällöin matkustelen. Eniten kuitenkin harrastan kodin puunaamista. Siihen liittyy monenlaisia aktiviteetteja, kuten kaupassa käyntiä, tiskien laittoa, pyykin kanssa puljaamista, imurointia, luuttuamista, pölyjen pyyhkimistä, ruoanlaittoa, ylimääräisen ruoan purkittamista ja myöhemmin sen lämmittämistä, hanojen kiillottamista, lakanoiden ja pyyhkeiden vaihtoa, pakastamista, leipomista, tuikkukippojen asettelemista, orkideojen kastelemista, tavaroiden etsimistä ja järjestämistä, jääkaapin siivoamista, huonekalujen rymsteeraamista, sisustuslehtien lukemista, peilien pesemistä ja kausivaatteiden tuulettamista. Kuka olisi lapsena haaveillessaan omasta kodista uskonut, kuinka paljon työtä se teettää.

Minulla ei ole lapsia. Ensimmäistäkään. Edes mahassani. Saati kohdussani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti