keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Kuninkaallinen vauva

Kuten olemme kaikki varmasti huomanneet, uusi kuninkaallinen vauva on syntynyt naapuriin. Se on juuri se vauva, josta kerran jo avauduin. Kuinka ollakaan, vauva syntyi juuri meidän vauvan laskettuna ajankohtana. Kaikista maailman päivistä juuri sinä samana päivänä.

Ehkä Jumala pitää mustasta huumorista.

Tai jos positiivisesti ajattelee, niin meillä on kuninkaallinen panorytmi. Rahvaalla se ei vain tuota mitään tuloksia.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Laskettu aika

Jos kaikki olisi mennyt niin kuin joillakin toisilla menee, työntäisin näinä päivinä lasta kohdustani ulos tähän maailmaan. Tänään olisi nimittäin ollut meidän vauvan laskettu aika.

Mutta koska se ei ollut mikään vauva vaan vain solumöykky, minä olen tänään käynyt töissä, pessyt pyykkiä ja tiskiä, ulkoillut, hoidellut perheeni asioita, paistanut lihapullia ja katsonut typeriä Satuhäitä netistä. Ja koska kukaan ei hamua rintaani tai huuda märkiä vaippojaan, voin illalla vielä lukea romaania ennen kuin vaivun rauhalliseen yöuneen. Sitä ei riko edes mieheni, sillä hän on työmatkalla.

Olen vain minä. Eilen, tänään – ja ehkä aina.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Menkat

Niin ärsyttävät kuin menkat yleensä ovatkin, eivät ne normaalisti ole mitään siihen verrattuna, mitä ne ovat silloin, kun toivoo lasta.

Arvaatte siis varmasti, että minulla alkoi menkat. Se siitä toivosta taas tällä erää.

Olen yrittänyt ajatella myönteisesti: onpa hyvä, että vauvantekomahdollisuus on joka kuukausi eikä esimerkiksi kerran puolessa vuodessa. Miettikää, mikä stressi ja ahdistus se silloin olisi, kun mahdollisuudet olisivat niin harvassa.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Satuttavat sanat

Minä olen ollut suhteellisen hyvässä kuosissa keskenmenon aikana ja sen jälkeen. Olen ollut surullinen ja pettynyt ja tyhjä ja epätietoinen. Mutta kuitenkin koko ajan kuosissa. Elämäni on niin hyvää ja tasapainoista kaikin puolin, että siihen mahtuu myös vaikeita asioita eivätkä ne romahduta kokonaan minua ja maailmaani. Siis jos niitä tulee yksi kerrallaan. Niin kuin minulle on toistaiseksi tullut. Siinäkin mielessä olen onnekas nainen.

Mutta yhden hetken muistan, jolloin meinasin hajota. Meillä oli töissä tärkeä tilaisuus, johon minun oli pakko mennä. Se oli juuri silloin, kun minulla vielä oli keskenmenon jälkeistä verenvuotoa. Tilaisuudessa oli paljon väkeä ja minunkin oli pakko edustaa ykköset päällä ja hymyssä suin. Jossain vaiheessa luokseni tuli ihminen, joka ilahtui minut nähdessään ja lausui satuttavimmat sanat, joita tähän lapsettomuustaipaleelleni on mahtunut:

”Heiiii! Ihanaa nähdä sua pitkästä aikaa! Mä ajattelin, että sä oot jääny äitiyslomalle, kun sua ei oo näkynyt.” Sanojen lisäksi hän mittaili minua silmillään varsinkin vyötärön kohdalta.

Silloin meinasin hajota. Minun teki mieli kirkua siinä kaikkien esimiesteni ja asiakkaideni ja työtovereideni ja juhlavieraiden keskellä, etten todellakaan ole äitiyslomalla, koska se mahdollisuus valuu juuri verenä ulos minusta. Sen sijaan hymyilin, nyökyttelin, vaihdoin kuulumisia ja edustin.

Periaatteessahan tuossa tapaamisessa ei ollut mitään ihmeellistä. Niin nuoriin, naimisissa oleviin ja lapsettomiin naisiin suhtaudutaan. Mutta se ajoitus. Miten se saattoikin olla niin pielessä?

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Varhaisultra

Kun minä olin raskaana, minulle ei tullut mieleenkään mennä varhaisultraan. Vaikka ilmeisesti olisin voinut mennä, koska keskenmenohan tuli vasta raskausviikolla 10+x. (Kykenen juuri ja juuri muistamaan viikot. Nekin katsoin syksyllä monta kertaa kalenterista. En oikeasti kykene muistamaan vielä noita päiviäkin. Onkohan se vakavaa?)

Silloin ajattelin (ja me ajattelimme), että vauvan ehtii kyllä nähdä. Nyt välillä pohdin, olisiko sittenkin pitänyt mennä. Mitäs, jos en enää koskaan tule raskaaksi? Olisiko ollut kiva, jos olisi edes kerran nähnyt kohdussaan jotain liikettä ja saanut raskaudesta jonkin todisteen?

Mutta jos siitä olisi saanut kuvan, mitä sille olisi nyt tehty? Ei kai sitä olisi voinut heittää roskiin, koska kysymys oli kuitenkin potentiaalisesta ihmisestä. Mutta missä ihmeessä sitä olisi säilyttänyt, koska kysymys oli kuitenkin alkiosta, jolla ei ollut elinmahdollisuuksia.

Jos nyt olen raskaana, kysymys varhaisultrasta nousee esiin. Koska nyt tiedostan ja muistan sen mahdollisuuden. Menenkö sinne ja näen jotain ja saan kuvan (vai saadaanko siitä sellainen?) ja mahdollisen keskenmenon kohdatessa meidät uudestaan, pyörin kuva kädessäni tyhjässä kämpässä sijoittamassa sitä johonkin laatikkoon? Vai enkö mene ja en saa nähdä mitään. Enkä keskenmenotapauksessa saa taas mitään todistetta siitä, että mitään vauvan alkua olikaan.

Mutta jos vauva kehittyy oikeaksi, syntyväksi vauvaksi, olisihan se kiva, että hänestä olisi kuva jo alkiona. Vai olisiko?

Nämä ovat kyllä senpäiväisiä nämä ensimmäisen maailman ongelmat!

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Riita yliopistomaksuista ja muita vauvariitoja

Meillä on ollut jo ensimmäinen riita vauvaan liittyen. Tarkoitan siis tietysti ensimmäistä liittyen tähän nimenomaiseen vauvaan, jota kuvittelen odottavani. Yleisesti ottaen meillä on ollut kamalan monta riitaa vauvoja koskien. Erityisesti ottaen meillä oli paljon riitoja koskien viime syksyn vauvaa. Mutta tämä mahdollinen uusi vauva on nyt korkannut myös oman riitasammionsa.

Riitelimme hyvin ajankohtaisesta aiheesta, nimittäin lapsen yliopisto-opinnoista ja niiden maksamisesta. Mieheni on aivan varma, että tätä maata ja koko maailmaa uhkaa valtava katastrofi eikä mikään tai kukaan ole siltä turvassa. Minäkin pelkään sitä. Mutta en ole asiasta yhtä varma. Mieheni varmuuteen liittyy myös varmuus siitä, että yliopistoon ei pääse juuri kukaan enää kahdenkymmen vuoden päästä – eikä ainakaan kukaan ilman rahaa. Siksi hän haluaa alkaa säästää rahaa tulevan lapsemme tuleviin yliopisto-opintoihin. Nyt. Tai itse asiassa jo eilen, sillä nekin rahat, jotka ollaan jo säästetty, olisi hyvä laittaa tätä asiaa varten jemmaan.

Hän ei kuulemma aio hankkia lainkaan mitään lasta, jos näin ei menetellä.

Arvaatte, ettei riitaa olisi tullut, jos olisin ollut samaa mieltä. En vain kyennyt näkemään itseäni juoksemassa joka päivä töissä pelkästään siksi, että optio lapsesta saa option koulutuksesta.

Mutta yhden yön yli kestäneen riidan jälkeen saimme asian puhuttua ja nyt meillä on yhteinen säästösuunnitelma. Tai ainakaan minä en niin kovasti puutu mieheni säästösuunnitelmaan. Aina kannattaa antaa riidan hautua yön yli, sillä ei kukaan aamulla enää jaksa riidellä. Sanokaa minun sanoneen näin.

Lisäksi olemme riidelleet myös lapsen hoitamisesta, kasvattamisesta, minun kotona olostani, vanhempiemme suhteesta lapseemme ja sen sellaisesta pienestä, mutta ne on saatu sovittua saman vuorokauden aikana. Sellaisiahan ei oikein edes riidoiksi lasketa.

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kaamea väsymys

Olen niin skenessä: kaikkien raskauttaa yrittävien naisten tavoin tarkkailen itseäni ihan koko ajan. Mikä tahansa outo ja ennen kokematon tai tavallinen tuntemus väärään aikaan voi hyvinkin olla merkki raskaudesta. Ja onkin. Itse asiassa sen on pakko olla. Kummin kaimalla raskaus ilmoitti itsestään juuri näin. Tämä tunne on niin raskautta!

Minulla tämä raskaustunne on ehdottomasti väsymys. Viimeksi, kun olin oikeasti raskaana, olin ihan tajuttoman väsynyt ne kaikki viikot, jotka nyt satuin raskaana olemaan. Ja nyt olen taas. Olen ihan varma, että olen raskaana. Tämä väsymys on niin raskautta!

Mitä sitten, vaikka olen nukkunut huonosti ja menkkojenkin alku tuottaa väsymystä. Tämä on erilaista. Tämä on raskausväsymystä. Minua väsyttää eri tavalla ja eri aikaan kuin yleensä.

Sanokaa, mitä sanotte, vauva väsyttää. Vaikka olisi pelkkä ajatus vain.

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Ilman ehkäisyä!

Siskot, siskot! Olemme päässeet tällä erää jonkinlaiseen ratkaisuun: harrastamme taas seksiä ilman ehkäisyä!

Olen niin helpottunut. En niinkään seksistä ilman ehkäisyä vaan siitä, että henkinen vatvominen on nyt tullut jonkinlaiseen päätökseen. Eikä vain jonkinlaiseen vaan sellaiseen, joka tuntuu hyvältä. Tästähän voi nimittäin olla seurauksena uusi ihminen tähän maailmaan, mutta olen varautunut siihen. Ja miehenikin on. Viime vuoden jälkeen tuntuu myös, että olen kypsempi asian suhteen kuin silloin olin. Uusi ihminen tuntuu itse asiassa hyvin mukavalta ajatukselta.

Rohkaisuksi kaikille teille muille, jotka arvotte lapsellisuuden ja lapsettomuuden välillä kerron tilanteen, jossa tähän ehkäisyttömään ratkaisuun päädyin. Olin jokin aika sitten yksissä hautajaisissa, joissa en ollut niin läheinen, että olisin ollut täysin surun murtama. Siellä oli myös yksi perhe, jossa oli äiti, isä ja kouluikäisiä lapsia. He menivät perheenä arkun ääreen laskemaan kukkia. Kukkien laskemisen jälkeen koko perhe otti hetkeksi toisiaan käsistä kiinni ja oli yhdessä hiljaa. Se hetki oli niin koskettava. Tajusin siinä, että noin minäkin haluan. Minä haluan perheen, joka on toistensa tukena, tapahtui elämässä mitä tahansa. Perheen, jossa on äiti ja isä ja lapsi(a).

Ei varmasti kovinkaan sopivia hautajaismietteitä, mutta niistä johtuen me sitten jossain vaiheessa jätimme ehkäisyn pois.

Nyt sitten kai alkaa elimistön kyttääminen ja laskeminen ja odottaminen.