Jos kaikki olisi mennyt niin kuin joillakin toisilla menee, työntäisin näinä päivinä lasta kohdustani ulos tähän maailmaan. Tänään olisi nimittäin ollut meidän vauvan laskettu aika.
Mutta koska se ei ollut mikään vauva vaan vain solumöykky, minä olen tänään käynyt töissä, pessyt pyykkiä ja tiskiä, ulkoillut, hoidellut perheeni asioita, paistanut lihapullia ja katsonut typeriä Satuhäitä netistä. Ja koska kukaan ei hamua rintaani tai huuda märkiä vaippojaan, voin illalla vielä lukea romaania ennen kuin vaivun rauhalliseen yöuneen. Sitä ei riko edes mieheni, sillä hän on työmatkalla.
Olen vain minä. Eilen, tänään – ja ehkä aina.
Vaikeita tunteita! Toisaalta elämähän on tosi kivaa ja helppoa, työ, arki jne. Mutta menetys varjostaa silti kaikkea, koko elämää. Toivon teille kuitenkin pikaista tärppiä! Ne yöheräämiset ja paskavaipat tuntuvat varmaan arvokkailta kaiken jälkeen. Ehkä ne eivät ärsytä niin paljon, koska mikään ei ärsytä niin paljon kuin keskenmeno.
VastaaPoistaNo näin on! Ehkä näistä kokemuksista on sittenkin jotain hyötyä.
Poista