lauantai 25. heinäkuuta 2015

Kaikkien muiden lapset


Viimeisen vuoden aikana elämäni on tullut siihen tilanteeseen, että kaikilla muilla on lapsia paitsi meillä. Niin ainakin tuntuu ja näyttää ja kuulostaa. Kuukausi kuukaudelta se asia tuntuu minusta vaikeammalta ja vaikeammalta. Alan vähitellen ymmärtämään, mitä "tyhjällä sylillä" tarkoitetaan. Harvoin, mutta jatkuvasti enenevissä määrin, olen tuntenut ihan fyysisesti, että minun sylini on tyhjä, vaikka sen jollakin tavalla kuuluisi olla täysi. Siinä kuuluisi olla Vauva.

Koska ympärillä kaikilla muilla on lapsia tai vauvoja tai tulossa olevia vauvoja, tilanne korostuu entisestään. On vaikea olla yhä useammin ainoa lapseton aikuinen. Totta kai tunnen minua nuorempia, jotka ovat lapsettomia, mutta kaikilla ikäisilläni tai minua vanhemmilla on lapsia. Ja tosi monella meitä nuoremmallakin parilla on jokin tilanne: vauva tai lapsi tai raskaus. Työpaikalla havahdun usein siihen, kuinka erilaisissa työryhmissä tai kahviporukoissa tai muissa kokoonpanoissa minä olen ainut, joka ei ole vanhempi. Asiakkaiden kanssa joudun toisinaan tilanteeseen, jossa kukaan muu ei ole enää lapseton. Kaveripiirissä ei oikein ole ketään, joka ei olisi äiti. Perhepiirissä olemme todellakin ainoa lapseton pariskunta.

Kaikilla muilla on lapsia paitsi meillä.

En olisi ikinä uskonut, että joudun tähän tilanteeseen. En olisi ikinä uskonut, että Miehen löytäminen vie niin kauan, että lasten hankkiminen hankaloituu sen vuoksi. En olisi ikinä uskonut, että ulkopuolisten silmissä näytän niin uraorientoituneelta, etten ehdi hankkia lapsia. En olisi ikinä uskonut, kuinka kova paikka se lopulta onkaan, että on elinympäristönsä (lähes) ainoa lapseton aikuinen.

Tyhjä syli alkaa olla konkretiaa, joka on totta meidän elämässämme, mutta jota ei pysty jakamaan kenenkään muun kanssa. Koska kukaan muu ei (enää) ole siinä tilanteessa. Koska kaikilla muilla on lapsia.

Eikä tilanne meidän kohdaltamme korjaannu ainakaan kuukauteen. Ovulaationi on ollut tällä viikolla. Ja olen, kuinkas muutenkaan, ollut juuri sopivasti työmatkalla koko viikon.

Ehkä sitten syksymmällä.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Kolmekymppisten steriloinnit


Tänäänpä Hesarissa oli jännä uutinen. Suorastaan kannustava ja toiveikas. Kolmekymppisiä steriloidaan, koska he ovat jo niin vanhoja, että lasten saaminen ei ole enää ajankohtaista vaan heidän kaikki lapsensa ovat jo hankittu.

En ymmärrä, miten ja missä välissä kukaan kolmekymppinen on voinut ehtiä hankkia kolme lasta. Minä pääsin kolmekymppisenä vasta naimisiin.

Uutisessa oli lohdutuksena meille yli kolmekymppisille kuitenkin se, että meitä on muitakin: sterilointien määrä on laskenut, koska yhä useammat kolmekymppiset ovat tässä samassa tilanteessa. Opinnot, ura ja miehen puute ovat vaivanneet kahden- ja kolmenkympin välillä.

Ärsyttävä uutinen. Tässä iässä ei enää pitäisi haaveilla vauvasta. Ne ajat pitäisi olla jo takana päin. Minut pitäisi s t e r i l o i d a. Koska liian vanha.

Sori, tuleva vauva. Äitisi on mummo ennen kuin sinua on edes siitetty.

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kavereiden seksielämä

Nyt kun tämä raskaaksi tuleminen on jonkinlainen juttu tässä elämässä, on siihen tullut sivutuotteena vähän muitakin juttuja. Yksi erikoisimmista asioista on oman ja kavereiden seksielämän jakaminen.

Minun elämässäni ei ole tähän mennessä ollut normaalia keskustella seksiasioista muutoin kuin oman puolison kanssa. Olemme löytäneet kavereiden kanssa aina jotain muutakin puhuttavaa kuin seksi eikä meillä ole jotenkin ollut tarvetta esim. vertailla miestemme pippeleiden kokoa tai heidän "taitojaan" sängyssä. Olemme kai jotenkin ajatelleet, että sellaiset asiat eivät kuulu kenellekään toiselle eikä toisaalta kukaan toinen ole kovin kiinnostunutkaan siitä, millä tekniikalla miehemme parhaiten laukeaa tai miten me haluamma itseämme nuoltavan.

Tämän vauvaprojektin myötä tilanne on kuitenkin hieman muuttunut. Emme tosin edelleenkään keskustele asennoista tai kiihottumisen tavoista, mutta jostain kuitenkin. Tiedän sellaisia asioita kuin kavereiden seksikertojen määrät, heidän miehensä halukkuuden tiiviin työviikon aikana, heidän oman kostumisensa, heidän miehensä siittiöiden laadun ja määrän sekä ylipäänsä heidän seksielämänsä monet tavat - ja vaikeudet.

Meidän aikaisempaa keskustelutaustaa vasten tämä on hämmentävää. Varsinkin, kun nämä miehet eivät tiedä, mitä kaikkea minä tiedän heistä ja heidän peniksiensä toimivuudesta. Eikä tietysti minunkaan mieheni tiedä, mitä kaikkea minun kaverini tietävät hänen asioistaan. Vaikka olen kyllä pyrkinyt pysymään kehumislinjalla. Silti en ole varma, haluaisiko hän, että minun kaverini tietävät hänen sänkykäyttäytymisestään yhtään mitään.

Kysymys kuuluu, onko tämä ihan normaalia. Kuinka paljon voi tietää kavereiden ja heidän miestensä seksielämästä ilman että se on friikkiä?

Ja voiko tämän kaiken vain niputtaa siihen suureen kokonaisuuteen, jossa tarkoituksena on haalia kaikki neuvot ja ohjeet ja taidot ja tavat, joiden avulla on mahdollista tulla raskaaksi?

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Vahingossa raskaaksi


Jatkaakseni viime kertaista aihetta: kuinka maailmassa ihminen voi tulla vahingossa raskaaksi?!

Minä olen kaikkien naisten tavoin pelännyt sitä tietysti kaksitoistavuotiaasta alkaen. Silloin taisin ensimmäistä kertaa pussata yhtä poikaa. Siitä meni toki kymmenisen vuotta ennen kuin raskaaksi tuleminen olisi mitenkään järjellä selitettynä ollut mahdollinen. Mutta toisaalta, olihan Mariakin neitsyt. Mistä sitä olisi voinut tietää. Raskaaksi tulemisen pelko on joka tapauksessa ollut elämässäni läsnä noin kaksikymmentä vuotta. Kaksikymmentä pitkää vuotta olen toivonut, etten vain tulisi raskaaksi, sillä se pilaisi elämäni ja olisi katastrofi ja kaikki kaatuisi.

En ole koskaan tullut raskaaksi. Ja siitä olen ollut kiitollinen ne samaiset kaksikymmentä pitkää vuotta. Olen pystynyt elämään sellaista elämää kuin olen halunnutkin, koska en ole tullut raskaaksi. Tai ainakaan se, etten ole joskus siihen pystynyt, ei siis ole johtunut raskaudesta ja vauvasta.

Niihin kahteenkymmeneen vuoteen suhteutettuna yksi vuosi, jonka aikana olen alkanut toivoa olevani raskaana, on tietysti lyhyt aika. Mutta toisaalta uutta kaksikymmenvuotisjaksoa minulla ei enää ole aikaa pelätä sitä, että en tulisikaan raskaaksi. Koska sen päätyttyä en enää voi tulla raskaaksi. Sellaiseen ihmeeseen en sentään usko.

Yksinkertainen ja iso kysymys tietysti kaiken tämän keskellä on, kuinka maailmassa ihminen voi tulla vahingossa raskaaksi?! Minä en ainakaan ole tullut, vaikka olen pelännyt sitä. Enkä minä ole tullut, vaikka olen toivonut sitä. Mutta jotkut ne vain tulevat. Ykskaks he huomaavat olevansa vahingossa raskaana asiaa sen kummemmin ajattelematta. Eivätkä he sitten edes välttämättä halua sitä vauvaa. Tai se pilaa heidän elämänsä. Tai he ovat siitä iloisen yllättyneitä ja ikionnellisia. Mutta joka tapauksessa se kävi vahingossa. Ehkäpä jopa ehkäisystä huolimatta.

Olen päätynyt siihen, että joko nallekarkit eivät kertakaikkiaan mene tässä elämässä tasan tai sitten minussa on jokin lisääntymisvika.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Talletusten tekeminen

Miten se kuulostaakin jotenkin niin helpolta, että vain harrastetaan seksiä, siitä nainen tulee raskaaksi ja sitten syntyy lapsi. Hups vain! Aktiivista aikaa kului aluksi ehkä muutama minuutti, odotusaikaa vähän enemmän ja lopussa aktiivista aikaa muutama tunti. Ihan kuin leivontaohje. Sen kuin etenet ja noudatat tätä kaavaa, niin hyvä tulee. Jotenkin kamalan yksinkertaista.

Mutta voi kuulkaa! Vakuutan, ettei se oikeasti ole läheskään noin yksinkertaista, vaikka kuinka noudattaisi ohjetta. Koska oikeasti ennen kuin päästään niihin niin kutsuttuihin talletuksiin asti, edessä on vaikka minkälaisia haasteita.

- Erilaiset aikataulut.
- Pitkät ja epäsäännölliset työpäivät.
- Stressi.
- Kotityöt.
- Väsymys.
- Parempi tekeminen.
- Kiire.
- Eri maissa oleminen.
- Väärä aika kuukaudesta.
- Muut ihmiset.
- Pakolliset velvollisuudet.
- Muut vaihtuvat haasteet.

Me olemme yrittäneet tehdä näitä talletuksia niin paljon, usein ja laadukkaasti kuin olemme pystyneet. Niin kalenterin kanssa kuin spontaanistikin. Mutta eipä vain nainen -eli minä- ole tullut raskaaksi. Eipä ei, eipä vain.

Vaan onko se mikään ihmekään, jos raskaaksi on mahdollista tulla k a k s i t o i s t a v u o r o k a u t t a v u o d e s s a. Katsokaa noita haasteita ja yrittäkää sovittaa niihin ne kaksitoista päivää, jolloin siittiö ja munasolu voivat tuottaa Vauvan. Kaksitoista päivää, joiden aikatauluihin ei voi edes mitenkään vaikuttaa.

Meillä on ohjeessa luvatun muutaman minuutin alkuaktiivisuusvaiheen sijaan kulunut jo yli seitsemän kuukautta.

Onko vika ohjeessa vai tekijöissä? Nimimerkillä kysynpähän vain.