tiistai 20. maaliskuuta 2018

Lasten etuoikeuksista

Varoitan kaikkia niitä, jotka loukkaantuvat helposti, lukemasta yhtään tämän pidemmälle. Ja jos lukevat, oma on vikansa, kun loukkaantuvat.

Muille kerrottakoon, että en ymmärrä tätä nykymaailman menoa sitten yhtään. En monessa mielessä, mutta nyt puhun lähinnä lasten kohtelemisen näkökulmasta. Millaisia puolijumalia niistä lapsista onkaan tullut; palvontaa, ympärillä pyörimistä, hyväksynnän hakemista ja lahjomista. Eikös sellaista pidetä yleensä vähän hupsuna pakanakulttuureihin kuuluvana asiana - ja kuitenkin niissä ideana on jonkin tuonpuoleisen palvonta. Nykyisin lasten palvonnassa on kysymys siitä, että aikuiset ihmiset pyörivät kaksivuotiaiden ympärillä.

Kuinka voi olla mahdollista, että kokonainen ruuhkabussi joutuu kuuntelemaan yhden lapsen mekastusta ja kitinää vain siksi, että hänen vanhempansa ei halua asettaa hänelle mitään rajoja. Kuinka voi olla mahdollista, että kaksivuotiaalta kysytään, mitä hän haluaa syödä - ja valitetaan myöhemmin kerhomammoille, kuinka meidän lapsi ei suostu syömään muuta kuin päärynäviiliksiä. Kuinka voi olla mahdollista, että kokonainen perhe lähtee talvella velaksi etelän lämpöön, koska lapsi sattuu haluamaan sitä. Kuinka voi olla mahdollista, että lapset päättävät perheiden asioista niin paljon eikä yksikään perheen tai suvun aikuisista uskalla sanoa hänelle ei.

En kertakaikkiaan ymmärrä tätä. Olen tästä avautunut aiemminkin, sillä minua yksinkertaisesti pelottaa, mitä tapahtuu, jos me saamme lapsen. Kenen kanssa hän voi olla, koska hänen äitinsä ei todennäköisesti kestä silmissään yhtään hänen kaveriaan? Puhumattakaan siitä, että päästäisin hänet jonkun tällaisen palvojavanhemman kotiin. Ja olen ihan varma, että minua tullaan sitten syyttämään siitä, että rajoitan lastani ja kavennan hänen elämänpiiriään. Enkä voi puolustautua, sillä nykyinen tapa on uusi normaali ja minkäänlaisten asioiden vaatiminen lapselta on tuomittavaa.

En sano, etteikö olisi toisenlaisiakin tapoja olla lasten kanssa. Laiminlyönnitkin ovat surullisen tavallisia. Mutta tuntuu se aika käsittämättömältä, että prinsessa Estelleä pidetään ihmelapsena, koska hän osaa istua kirkossa hiljaa, kuuntelee, kun puhutaan eikä vaadi koko ajan vanhempiensa jakamatonta huomiota. Mitä jos häntä on vain kasvatettu?

3 kommenttia:

  1. Kannattaa muistaa, että joillain lapsilla on kehitysviiveitä tai -vammoja tai neurologisia ongelmia (esim adhd), joiden takia lapsi saattaa käyttäytyä joidenkin aikuisten silmissä häiritsevällä tavalla. Em. ongelmat eivät välttämättä näy ulospäin mitenkään muuten kuin erikoisena käytöksenä. Tavallisenkaan lapsen kanssa reissut julkisilla paikoilla eivät aina suju kuin käsikirjassa. Kaikesta kasvatustyöstä huolimatta lapselle saattaa tulla kesken kauppareissun väsymys/uhmaraivari/nälkä/jotain muuta ja siinä tilanteessa lapsi näyttää pahan olonsa eri tavalla kuin aikuinen. Lapsen aivot ovat erilaiset kuin aikuisen ja lapsen itsehillintä ja -säätely on aika olematonta. Kun lapsi saa uhmaraivarin, joskus on vaan parempi antaa lapsen huutaa se pois ja sitten jatkaa elämää. Siihen tilanteeseen ei nimittäin välttämättä auta mikään muu. Tietyt rajat lapsella tietenkin pitää olla ja lapsen kasvatuksessa ainakin itse pyrin pikkuhiljaa ohjaamaan lasta ajattelemaan itse tekojensa seurauksia ja huomioimaan muita ihmisiä. Mutta se tapahtuu ikätasoisesti, ihan pieneltä lapselta on mahdotonta vaatia aikuisen taitoja. En itse ole tavannut yhtään vanhempaa, joka ei asettaisi lapselleen mitään rajoja. En myöskään ole tavannut yhtään vanhempaa, joka saisi lapsen kaikissa tilanteissa käyttäytymään juuri haluamallaan tavalla.

    VastaaPoista
  2. Heippa, täällä taas tuo edellisen postauksen eka anonyymi.

    Minulla ei (onneksi) ole kokemusta kuvaamasi kaltaisesta lasten palvonnasta. Sen sijaan mua hirvittää lapsen myötä tapahtuva kulutuksen räjähdysmäiseltä vaikuttava kasvu, ja kasvu vain yltyy mitä vanhemmaksi lapsi tulee. Jonkinlaisesta palvonnasta siinäkin voisi olla kyse. Eka tarvitaan isompi auto, isompi kämppä, hirveä määrä tavaraa ja vaatetta, joita pestään jatkuvasti ja jokaisesta talvihaalarista ja fleece-peitosta irtoaa joka pesussa hirvittävä määrä muovia ympäristöön. Lapsen kasvaessa kulutus vain yltyy, kun lapsen on saatava kaikki se krääsä mitä kavereillakin on. Mun keskiluokkaisen lähipiirin lapset ovat 10-vuotiaina mm. jo matkustaneet lähes maapallon ympäri, kaapit pursuavat tavaraa, heitä kärrätään lähiöstä autokyydillä harrastuksiin lähes päivittäin ja tällainen elämäntapa on heille ihan normaalia. Tällasena keski-ikäisenä lapsettomana tätinä kauhistelen että mihinkä tässä vielä päädytään, eihän tässä ole mitään rajaa eikä toivoa kun ei lapsille opeteta mitään kohtuudesta.

    Mä joutuisin äitinä tällaisena ekofanaatikkona varmaankin kauheaan kriisiin ei ainoastaan noista kasvatusasioista kuten otit esille, vaan myös näistä kulutusasioista, että mitä mukavuuksia, elämyksiä tai usein silkkaa krääsää sille lapselle voi olla tarjoamatta ilman että lapsiparka joutuu täysin ympäristönsä hyljeksimäksi. Aika napakka itsetunto siinä saisi olla ettei vaan menisi virran mukana.

    VastaaPoista
  3. Heh, heilutan kättäni täällä innokkaasti: minäkään en ymmärrä!
    Toki on olemassa monia sellaisia asioita, jolloin lapsi käyttäytyy, kuin käyttäytyy, mutta työssäni lasten parissa olen huomannut kirjoittamasi olevan valitettavan kasvava trendi.
    Olen itsekin nauranut, että huh, millainen tiukkis minusta varmaan tulee, kun kehotan maistamaan kaikkea, kasvatan käyttäytymään ja pidän kiinni karkkipäivästä ja ruutuajasta. Toki lapsihan ei ole robotti, joka toimii vain käskyjeni mukaan, vaan onneksi oman luonteensa mukaan. Siinä sitten yhdessä opettelemme elämään tässä maailmassa ja sovussa muiden kanssa. 😊

    VastaaPoista