sunnuntai 12. helmikuuta 2017

(Muiden) vauvauutisia

Meidän työpaikaltamme on käsittämättömän moni nainen jäänyt äitiyslomalle (ja osa tullut isäksi) sinä aikana, kun me olemme yrittäneet lasta. Moni sellainenkin nainen, joiden en olisi ikinä arvannut jäävän. Luulin heidän joko lisääntyneen tarpeeksi, olevan sellaisessa elämäntilanteessa, jossa lisääntyminen ei ole ajankohtaista tai (noloa kyllä) olevan niin vanhoja, ettei se ole ajankohtaista.

Mutta todistettavasti olin väärässä, koska he parhaillaan ovat vauvojensa kanssa kotona (tai missä ovatkaan) äitiyslomalla.

En tietysti tiedä, mitä heidän taustallaan on, joten siitä ja muistakin syistä mieluusti suon heille heidän vauvansa. Mutta tuntuuhan se silti oudolta (ja vaikealta), että osa sellaisista, jotka eivät olleet edes raskaana silloin (laskin ihan itse), kun minä olin ensimmäistä kertaa raskaana, ovat jo kohta tulossa takaisin töihin.

Mutta hei, minusta on alkanut tulla pomon luottoihminen, kun olen aina paikalla (enkä näytä edes merkkejä siitä, että vaihtaisin duunia). Pitäähän firmaakin jonkun pitää pystyssä. Vaikka en ole hyvä lisääntymään, olen hyvä veronmaksaja (terveiset hallitukselle!).

Malja sille, naiset!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Lapsettomuussanasto

Niin kuin varmasti me kaikki, myös minä seurailen toisten lapsettomien (ja lapsellistenkin) blogeja. Monista niistä en ymmärrä kuin osan. Niissä käytetään sellaista sanastoa, josta minulla ei ole mitään käsitystä. Luen kyllä postaukset sujuvasti läpi ja tiedän suunnilleen, mistä puhutaan. Mutta jos minun käskettäisiin määritellä kirjoituksia sanasta sanaan, en kykenisi. Ymmärrättekö te kaikki muut nämä lapsettomuussanat?

Täytyy kyllä myöntää, että en ole edes yrittänyt perehtyä lapsettomuussanastoon. En edes osaa sanoa miksi. Ehkä jotenkin alitajuisesti kuvittelen, että jos en mistään mitään tiedä, se ei voi minua koskeakaan. Tämähän on näitä maailmassa varmaksi tiedettyjä keinoja: pistä pää pensaaseen, niin asia ei koske sinua.

Not.

Lohduttaudun sillä, että ennen lapsenhankkimisprojektin alkua minä jouduin selvittämään myös, mitä tarkoittaa kp [tiedoksenne, että se on siis kiertopäivä, joka tarkoittaa kuukautiskiertoa ja sitä aletaan laskea kuukautisten ensimmäisestä päivästä – mikä on kuukautisten ensimmäinen päivä ei olekaan enää yhtä yksiselitteistä]. Näin hienosti tiedän sen nyt.

Sitä paitsi lapsettomuussanastoakin tunnen jo sen verran, että voisin määritellä inssin.

Mitä pidemmälle aika kuluu, sitä todennäköisemmin opin tämän uuden kielen. Onhan sekin kai jonkinlainen saavutus.

torstai 9. helmikuuta 2017

Yhä elossa

Täällä ollaan. Yhä elossa. Mutta yhä entisessä tilanteessa. Ei siis mitään uutta harmaan suomalaistaivaan alla.

Olin loppuvuoden ihan käsittämättömän väsynyt. Siksi minua ei ole täälläkään näkynyt. En oikeasti muista, milloin olisin ollut niin väsynyt ja surullinen. Koirani kuolema tuntui katkaisevan väsymyskamelin selän. Ja vielä kun töissä oli kaikki vuoden loppuun ja lomakauden alkuun liittyvät kiireet, ei minulla yksinkertaisesti ollut voimia mihinkään.

Nyt alkaa vähän helpottaa. Helmikuu tuo tullessaan lisääntyvää valoa ja sitä kautta toivoa.

Jospas se toisi mukanaan myös Vauvan.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Koiran kuolema

Meidän toinen koira on poissa. Se jouduttiin lopettamaan koiran elämässä pitkäaikaisen sairauden vuoksi.

Olen niin rikki.

Tuntuu, ettei voi olla mahdollista, kuinka paljon näitä luopumisia mahtuu muutamaan vuoteen. Olen parin-kolmen vuoden aikana menettänyt kaksi vauvaa, yhden läheisen ihmisen perheestä (ei kuitenkaan kuoleman kautta), kesäviettopaikan, kestänyt pahoja pettymyksiä työ- ja opiskeluprojekteissa, joihin olen panostanut valtavasti ja nyt tämän koiran, joka on jakanut koko aikuisikäni. Lisäksi on ollut vaikka mitä muuta stressiä.

En jaksa enää. Olen aivan turta. Vain suoritan asioita, joita on pakko.

En jaksa enää luopua. Milloin on lupa luovuttaa?

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Lapsetonta elämää

Tämän vuoden keskenmenon jälkeen päätin, että koska lapsenteko ei onnistu, keskityn muihin juttuihin. Kuluneen syksyn aikana se on onnistunutkin aika hyvin. Elämässä voi olla paljon mukavaa, vaikka olisi lapseton.

Tänä syksynä olen

*käynyt paljon punttiksella ja keskittynyt kehittämään takapuoleni lihaksia. Tulokset eivät ainakaan toistaiseksi ole ulkonäöllisesti näkyviä, mutta tunnen selvästi olevani vahvempi – ja jaksan kyykätä koko ajan suuremmilla painoilla.

*ryhdistäytynyt vieraiden kutsumisessa. Meillä on parhaimmillaan käynyt vieraita useampana päivänä viikossa. Se ei ole meille kovinkaan tavallista, mutta nyt olen nauttinut siitä; onhan meidän ympärillämme kuitenkin ihmisiä, vaikka ei olekaan lasta.

*hakeutunut opiskelemaan uutta ammattia. Se vaatii vähän esivalmisteluja ja lisäopintoja, mutta projekti on aloitettu ja olen siitä innoissani. Tietysti tulevaisuudessa töiden, opiskelujen ja vauvan yhdistäminen kuulostaa haastavalta, mutta olen päättänyt olla murehtimatta sitä nyt. Jos tulee vauva, se asia ratkeaa jotenkin.

*sisustanut kotia vain meille kahdelle. Ei enää niin paljon sen miettimistä, mihin vauva sopii vaan enemmän sen miettimistä, mihin me aikuiset sovimme.

*käynyt viinillä keskellä viikkoa, valvonut myöhään, tehnyt spontaaneja juttuja. Ihan vain siksi, että minä voin. Koska minähän olen lapseton. Eli vapaa. Eli voin tehdä mitä haluan.


Selvästi elämää on myös lapsettomuuden ulkopuolella. Uskokaa tai älkää.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lisääntymisen helppous

Tässä lapsettomuudessa jotenkin käsittämättömin asia on se, kuinka normaalista jutusta on kysymys – ja kuinka se ei vain meiltä onnistu.

Kaikki luonnollista elämää viettävät eläimet kykenevät lisääntymään. Monenlaiset ihmiset kykenevät lisääntymään. Maailmassa on ihmisten toimesta lisäännytty kymmeniätuhansia vuosia. Aivan kaikenlaisissa olosuhteissa. Kasvit kykenevät lisääntymään. Vankeudessa elävät eläimet kykenevät lisääntymään. Päihteitä käyttävät henkilöt kykenevät lisääntymään. Kastemadotkin kykenevät lisääntymään.

Mutta me emme kykene lisääntymään. Ei auta, vaikka on yliopistotutkinnot. Ei auta, vaikka on rakastavat perheet taustalla. Ei auta, vaikka on rahaa pankkitilillä. Ei auta, vaikka on upea parisuhde. Ei auta, vaikka on hyvät työpaikat. Ei auta, vaikka on kaikki valmiina lasta varten.

Lisääntyminen ei vain onnistu meiltä. Miten se voi olla mahdollista?!

perjantai 18. marraskuuta 2016

35 vuotta

Olen tämän syksyn aikana saavuttanut maagisen 35 ikävuoden. Olen ollut kriisissä sen vuoksi. En kriiseillyt kolmeakymppiä, mutta tämä kolmeviisi on nyt paha.

Olen jo silloin kauan sitten, kun lapsiasia ei ollut ajankohtainen eikä miehestänikään ollut mitään tietoa, ajatellut, että 35 on viimeinen määräaika saada lapsia. Tässä sitä nyt ollaan kolmevitosena ilman lapsia keskellä sellaisia syövereitä, joita ei oikein pysty käsittämäänkään.

Jos nyt saisin lapsen, olisin 55-vuotias, kun se on parikymppinen. Jos nyt saisin lapsen, olisin vielä suhteellisen järkevän ikäinen ensisynnyttäjä. Jos nyt saisin lapsen, ehtisin saada ehkä toisenkin ennen neljääkymppiä. Jos nyt saisin lapsen, kaikki riskit eivät olisi vielä kamalan korkeita.

Vaikka kyllä ne ovat. Kaikki riskimittarit alkavat jo näyttää punaista.

Nyt olen sen ikäinen, että tulen olemaan aina yksi vanhimmista äideistä.

Nyt olen sen ikäinen, että todennäköisyys saada sairas tai vammainen lapsi on huomattavasti kohonnut.

Nyt olen sen ikäinen, että lapsettomuuttani ihmetellään.

Nyt olen sen ikäinen, että sääli katseista ei ole kaukana.

Nyt olen sen ikäinen, että hoidoilla ja adoptiolla ja muilla keinoilla saada lapsi ei ole enää kovinkaan kauaa aikaa odottaa.


Minä olen 35 vuotta. Ja minulla on ihan kamala hätä siitä.