lauantai 10. helmikuuta 2018

Huolia vain

Joskus tuntuu siltä, että huolia voisi olla vähän vähemmän. Jostain syystä minulle on kasautunut huolista huolehtimista niin työ- kuin kotielämässäkin. Olen asiantuntijatehtävissä, jossa työskentelen paljon ihmisten kanssa. Ja kun ihmisten kanssa työskentelee, huolia riittää. Kokemuksen kautta olen oppinut jättämään niitä huolia aika paljon töihin, mutta eihän ihmiset tietenkään koskaan ihan kokonaan mielestä katoa ja heidän huoliaan joutuu välillä murehtimaan myös vapaa-ajalla.

Meidän perheessä minä kannan aika paljon vastuuta toisten asioista. Varsinkin vanhenevien perheenjäsenten ja sukulaistenkin. Tänä talvena heille on tapahtunut toinen toistaan vakavampia asioita ja sairauksia. Kukaan ei ole vielä kuollut, mutta sekin on liipannut hyvin läheltä. Lisäksi on pärjäämiseen, talouteen, yksinäisyyteen, ihmissuhteisiin ja muutoksiin liittyviä huolia heidän osaltaan. 

Vanhusten lisäksi myös veljien perheissä on huolia. Ne ovat puolestaan lähtöisin siitä seuraavasta sukupolvesta. Eivätkä nekään aina niin kovin pieniä huolia ole. Varsinkin, kun katsoo tätä nykymaailmaa ja yrittää kasvattaa Pieniä pärjäämään täällä, niin väkisinkin huolestuu. 

Kaikkien näiden arkipäivää kansoittavien huolten keskellä en ehdi huolehtia lapsettomuudesta. Paitsi niinä hetkinä, kun aina välillä tajuan, että minun lapsettomuuteni ei ole mikään kirja tai leffa tai tarina tai toisille tapahtuva asia vaan täyttä totta tässä ja nyt. Ja jos se on totta tänään, se on totta todennäköisesti myös huomenna. Jos minä en ala huolehtia siitä kiireen vilkkaa nyt, se voi olla totta koko minun elämäni ajan. 

Ja sitten se on kyllä jo tosi iso huoli. Niin iso, etten tiedä, selviänkö siitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti