Keskenmeno

Jaahas. Olen ollut pitkään hiljaa. Siihen on ollut pätevä syy: meidän vauvaa ei enää ole. Sain siis keskenmenon. Se tapahtui aikoja sitten, mutta en ole jaksanut siitä avautua.

Olen edelleen ihan tyrmistynyt, kuinka niin saattoi käydä, sillä kaikki oli ihan kuin varta vasten pedattu sitä varten, että vauva syntyy juuri ensi vuoden huhtikuussa. Töissä se olisi ollut loistava aika vanhan ja uuden välissä - ja minulle olisi ollut oikein pätevä sijainenkin tiedossa. Kotielämässä kaikki olisi ollut täydellistä, sillä remppa on juuri valmistumassa, sisustus muotoutumassa ja me niiiin henkisesti kypsiä. Meidän kaikki vanhemmat olisi juuri silloin sopivasti jättäytyneet eläkkeelle. Huhtikuu olisi ollut paras mahdollinen kuukausi synnyttää vauva - monista eri syistä. Ja kaikki vauvauutisia edeltävät uutiset olivat kuin huutomerkkejä siihen suuntaan, että nyt todella on vauvan aika. On käsittämätöntä, että kävi näin, vaikka kaiken piti olla täydellistä ja harkittua.

Raskaus oli kymmenennellä viikolla, joten siinä mielessä keskenmeno oli ihan normaali. Ja lääkärin mukaan keskenmeno ei olisi voinut olla täydellisempi kuin se oli: kroppa hoiti kaiken oikein hienosti itsenäisesti eikä mitään muuta tarvittu kuin jälkikontrolli. Jotenkin teki mieli ottaa skumppalasi sille, että minulla on täydellinen keskenmenokroppa - mutta se sitten kuitenkin jäi. Onpahan ainakin jossain asiassa hyvä kroppa.

Keskenmeno alkoi vajaa viikkoa ennen sitä varsinaista keskenmenoa ihan tosi pienellä tiputtelulla. Aluksi paperiin tuli pyyhkiessä vain pieni tippa punaista kerran päivässä. Olin jo silloin vähän huolissani, mutta kaikkialla vakuutettiin, että se on ihan normaalia. Nyt minä sanon kokemuksen ohuella rintaäänellä, että se ei ole normaalia, jos tulee verta, kun on raskaana. Varsinainen suuri keskenmeno tuli yhtenä yönä, jolloin heräsin niin järkyttäviin menkkakivun kaltaisiin kipuihin, etten ole ennen sellaista kokenut. Kun sain itseni kammettua pystyyn ja vessaan, verta tuli paljon ja sen seassa iso möykky, jonka irtoaminen varmaan aiheutti kivun. Siinä vaiheessa olin jo joutunut pari päivää käyttämään sidettä varmuuden vuoksi, joten verenvuodon lisääntyminen oli tiedossa. En saanut yöllä juuri nukuttua, kivut olivat niin voimakkaat. Ulos tuli veren lisäksi vielä toinenkin hyytymämöykky, jonka jälkeen kivut hellittivät.

Aamulla soitin neuvolaan, josta käskettiin varata heti aika päivystävälle lääkärille. Lääkäri totesi keskenmenon, käski varata ajan äitiyslääkärille viikon päähän ja kaivoi nenäliinan esiin, koska en pystynyt pysymään kuivin silmin. Äitiyslääkäri oli sitten se, joka kehui minun hienoa keskenmenoani. Jossain vaiheessa muistin perua myös jo varatun toisen neuvola-ajan. Ja niin minut pullautettiin ulos raskaussysteemistä takaisin kuolevaisten naisten joukkoon.

Keskenmenon jälkeen olen kaivannut vauvaa, elämän tarkoitusta, mielekkyyden kokemusta, lomaa, kasvun ihmeen seuraamista ja neuvolasysteemin ihanaa palvelua.

Keskenmenon jälkeen olen iloinnut vapaudestani, omasta ajastani, itselleni palautuneesta kehostani ja lapsettoman parisuhteen mahdollisuuksista.

Onko tässä nyt tilanne fifty-sixty - vai miten se menikään?