Nyt kun tämä raskaaksi tuleminen on jonkinlainen juttu tässä elämässä, on siihen tullut sivutuotteena vähän muitakin juttuja. Yksi erikoisimmista asioista on oman ja kavereiden seksielämän jakaminen.
Minun elämässäni ei ole tähän mennessä ollut normaalia keskustella seksiasioista muutoin kuin oman puolison kanssa. Olemme löytäneet kavereiden kanssa aina jotain muutakin puhuttavaa kuin seksi eikä meillä ole jotenkin ollut tarvetta esim. vertailla miestemme pippeleiden kokoa tai heidän "taitojaan" sängyssä. Olemme kai jotenkin ajatelleet, että sellaiset asiat eivät kuulu kenellekään toiselle eikä toisaalta kukaan toinen ole kovin kiinnostunutkaan siitä, millä tekniikalla miehemme parhaiten laukeaa tai miten me haluamma itseämme nuoltavan.
Tämän vauvaprojektin myötä tilanne on kuitenkin hieman muuttunut. Emme tosin edelleenkään keskustele asennoista tai kiihottumisen tavoista, mutta jostain kuitenkin. Tiedän sellaisia asioita kuin kavereiden seksikertojen määrät, heidän miehensä halukkuuden tiiviin työviikon aikana, heidän oman kostumisensa, heidän miehensä siittiöiden laadun ja määrän sekä ylipäänsä heidän seksielämänsä monet tavat - ja vaikeudet.
Meidän aikaisempaa keskustelutaustaa vasten tämä on hämmentävää. Varsinkin, kun nämä miehet eivät tiedä, mitä kaikkea minä tiedän heistä ja heidän peniksiensä toimivuudesta. Eikä tietysti minunkaan mieheni tiedä, mitä kaikkea minun kaverini tietävät hänen asioistaan. Vaikka olen kyllä pyrkinyt pysymään kehumislinjalla. Silti en ole varma, haluaisiko hän, että minun kaverini tietävät hänen sänkykäyttäytymisestään yhtään mitään.
Kysymys kuuluu, onko tämä ihan normaalia. Kuinka paljon voi tietää kavereiden ja heidän miestensä seksielämästä ilman että se on friikkiä?
Ja voiko tämän kaiken vain niputtaa siihen suureen kokonaisuuteen, jossa tarkoituksena on haalia kaikki neuvot ja ohjeet ja taidot ja tavat, joiden avulla on mahdollista tulla raskaaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti