Miten se kuulostaakin jotenkin niin helpolta, että vain harrastetaan seksiä, siitä nainen tulee raskaaksi ja sitten syntyy lapsi. Hups vain! Aktiivista aikaa kului aluksi ehkä muutama minuutti, odotusaikaa vähän enemmän ja lopussa aktiivista aikaa muutama tunti. Ihan kuin leivontaohje. Sen kuin etenet ja noudatat tätä kaavaa, niin hyvä tulee. Jotenkin kamalan yksinkertaista.
Mutta voi kuulkaa! Vakuutan, ettei se oikeasti ole läheskään noin yksinkertaista, vaikka kuinka noudattaisi ohjetta. Koska oikeasti ennen kuin päästään niihin niin kutsuttuihin talletuksiin asti, edessä on vaikka minkälaisia haasteita.
- Erilaiset aikataulut.
- Pitkät ja epäsäännölliset työpäivät.
- Stressi.
- Kotityöt.
- Väsymys.
- Parempi tekeminen.
- Kiire.
- Eri maissa oleminen.
- Väärä aika kuukaudesta.
- Muut ihmiset.
- Pakolliset velvollisuudet.
- Muut vaihtuvat haasteet.
Me olemme yrittäneet tehdä näitä talletuksia niin paljon, usein ja laadukkaasti kuin olemme pystyneet. Niin kalenterin kanssa kuin spontaanistikin. Mutta eipä vain nainen -eli minä- ole tullut raskaaksi. Eipä ei, eipä vain.
Vaan onko se mikään ihmekään, jos raskaaksi on mahdollista tulla k a k s i t o i s t a v u o r o k a u t t a v u o d e s s a. Katsokaa noita haasteita ja yrittäkää sovittaa niihin ne kaksitoista päivää, jolloin siittiö ja munasolu voivat tuottaa Vauvan. Kaksitoista päivää, joiden aikatauluihin ei voi edes mitenkään vaikuttaa.
Meillä on ohjeessa luvatun muutaman minuutin alkuaktiivisuusvaiheen sijaan kulunut jo yli seitsemän kuukautta.
Onko vika ohjeessa vai tekijöissä? Nimimerkillä kysynpähän vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti