Säätäminen lasten kanssa

Ehkä se on vain minun tuttavapiirini, joka säätää lastensa ympärillä ja kaikki muut ovat ihan normaaleja vanhempia. Mutta minähän en tiedä muista vanhemmista kuin näistä, joita tunnen. Ja sitä touhua katsellessani kaivan kiltisti kondomin laatikosta ja mietin vielä hetken.

Jos ihan vain suunnitellaan jotain yhteistä tekemistä/näkemistä johonkin ajankohtaan x, miksi ihmeessä siihen suunnitteluun on vedettävä mukaan lasten ruokailut ja nukkumiset. Siis alustavaan suunnitteluun. Ja niin vahvasti, ettei mistään suunnittelusta enää tule mitään. ”No joo, jos tota syömistä suunnitellaan noin, niin me otetaan sitten omat eväät mukaan. Meidän PikkuTappinen ei syö sellaista. Me syödään niin terveellisesti.” ”No joo, voidaan me siihen osallistua, mutta meidän PikkuTermiitti nukkuu sitten siihen aikaan päiväunet ja meidän täytyy olla silloin autossa tai kotona. Hän ei saa nukuttua muuten.”

Eli antaa olla. Tehdään yhdessä juttuja sitten, kun ne ovat yliopistossa. Paitsi tietysti jos ne ovat juuri silloin tulossa teille syömään terveellisesti ja nukkumaan hyvin.

Toinen jännittävä tilanne on lasten haluamisten kanssa. Totta ihmeessä alle kouluikäinen haluaa vähän kaikkea, mitä sattuu näkemään. Mutta miksi kummassa sille on ostettava ja hankittava kaikkea, mitä se sattuu milloinkin tahtomaan? Miksi sille ei opeteta, että elämässä nyt ei vain saa kaikkea, mitä sattuu tekemään mieli? Vaikka olisi kuinka rikas ja vapaa ja mitä tahansa, jossain vaiheessa elämää tulee eteen tilanne, että haluamaansa ei voi saada: kuollutta läheistä ei saa takaisin, vaikka kuinka haluaisi, USA:n presidentiksi ei pääse, jos on suomalainen, mitä tahansa asuntoa ei pysty ostamaan, jos sen nykyinen omistaja ei vain suostu myymään sitä. Eikö olisi helpompi opettaa ihmiselle pienenä, että tämä on totuus inhimillisessä elämässä? Siis silloin, kun se haluaa vasta karkkia ja nukkeja ja pikkuautoja.

”Me ostettiin nämä pyörät, kun meidän PikkuVilpertti saattaa haluta jonain päivänä ajaa maastopyörällä ja toisena taas tällaisella potkittavalla.” ”Joo, mä ostin meidän PikkuTaaperolle tällaisen pehmon, kun hän niiiin tahtoi sitä kaupassa.” ”Me lähdettiin vähän reissuun, kun meidän PikkuUnelmainen tahtoi nähdä kesän ja aurongon.” ”Ihan niin, nyt me lähdettiin vähän uuteen reissuun, kun meidän PikkuUnelmaisen teki mieli leikkiä lumessa.” ”Niin, katsos kun meidän PikkuVauhtinen halusi hiihtämään, niin me palkattiin sille oma opettaja.” ”Heh, meidän PikkuKultanen tykkää niiiiin paljon eläimistä, että me annetaan sen vetää hännästä niitä kaikkia.”

Eli meille ette ainakaan taida tulla. Meiltä ei saa viedä yhtään lelua kotiin, meidän eläimiä ei saa kiusata, meillä syödään sitä, mitä annetaan eikä meillä voi hajottaa paikkojakaan, vaikka tämä kaikki kuinka kiukuttaisi. Nähdään vaikka teillä. Pikaisesti.

Miksi lapsi ei vain voi elää lapsen elämää? Miksi vanhemmille ei anneta tilaa elää omaakin elämäänsä? Miksi niille lapsille ei aseteta rajoja ja opeteta itsehillintää? Miksi ei voi ajatella järkevästi, vaikka onkin vanhempi?