keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Valtakunnan Vauva

En ole vielä lainkaan kommentoinut uutista Valtakunnan Vauvasta, vaikka se on mielestäni ihanin uutinen pitkään, pitkään aikaan! Olen niin onnellinen presidenttiparin puolesta - ja kyllähän sekin tuntuu mukavalta, että meillä on presidentillinen Vauva ihan ensimmäistä kertaa koko historian aikana.

Aloin itkeä, kun sain kuulla uutisen, että presidenttipari odottaa Vauvaa. Jotenkin sen tiedotteen muotoilu oli niin kaunis ja koskettava. Ja kun tiesi, mitä tunteita ja asioita siellä todennäköisesti on takana. Jotenkin sitä myös peilasi asiaa omaan kokemukseen -yllätys, yllätys- ja sai toivoa. Ehkä kerran vielä meilläkin, kun heilläkin...

Ehkäpä koskettavin asia tässä uutisessa olikin juuri toivo. Toivo siitä, että asiat voivat kääntyä paremmiksi. Toivo siitä, että mahdottomalta näytävästä voi tulla mahdollista. Toivo siitä, että hyvä ja kaunis voittaa. Presidenttiparin Vauva on jollakin tavoin vauva meidän kaikkien lapsettomien kunniaksi. Jotenkin sellainen tunne minulle tuli. Vauvan pitkä odotus on merkki siitä, että tässä maassa on meitäkin, joille lapset eivät tule puolivahingossa väärän ihmisen kanssa.

Minun mieheni on sitä mieltä, että naiset äänestivät Suomelle uutta kuningasperhettä. Jos asiaa tarkastelee siitä näkökulmasta, kyllä Jenni aika ihanasti sopii Ruotsin prinsessojen vierelle valokuvissa seisomaan ja nythän meillä on oma Vauvakin kuvattavaksi. Kunhan nyt saataisiin vielä televisioidut ristiäisetkin!

Äänestipä kuka tahansa ketä tahansa, tuntuu hyvältä ajatella, että Mäntyniemessä tiedetään, mitä lapsettomuus on. Ja nyt Vauva viestii meille sieltä Toivoa.

2 kommenttia:

  1. Tämä on niin ihana kirjoitus. Olen saanut omaan lapsettomuuteen hirvittävästi voimaa ja toivoa presidenttiparin perheenlisäyksestä vaikeuksien kautta. Yleensä tunnen surua ja haikeutta muiden raskausuutisista, mutta lukiessa uutisia Jennin raskaudesta ja vauvasta olen tuntenut vilpitöntä onnea ja lämpöä heidän puolestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tunnen ihan samoin! Kiitos, Lia, kommentistasi!

      Poista