Täällä ollaan. Yhä elossa. Mutta yhä entisessä tilanteessa. Ei siis mitään uutta harmaan suomalaistaivaan alla.
Olin loppuvuoden ihan käsittämättömän väsynyt. Siksi minua ei ole täälläkään näkynyt. En oikeasti muista, milloin olisin ollut niin väsynyt ja surullinen. Koirani kuolema tuntui katkaisevan väsymyskamelin selän. Ja vielä kun töissä oli kaikki vuoden loppuun ja lomakauden alkuun liittyvät kiireet, ei minulla yksinkertaisesti ollut voimia mihinkään.
Nyt alkaa vähän helpottaa. Helmikuu tuo tullessaan lisääntyvää valoa ja sitä kautta toivoa.
Jospas se toisi mukanaan myös Vauvan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti