maanantai 7. marraskuuta 2016

Käsittämätön tyhjyys

Usein havahdun siihen tosiseikkaan, että olen kahtena kesänä ollut oikeasti raskaana. Että meille on todella ollut syntymässä ihan oikea vauva. Meistä on ollut tulossa perhe, jossa olisi isä, äiti ja lapsi. Meistä kahdesta, jotka olemme tässä.

Tuntuu ihan kuin se olisi tapahtunut jollekulle muulle.

Kirjoittaessani tätä blogiakin minut valtaa usein sama tunne siitä, että tämä tapahtuu jollekulle toiselle. Ihan kuin kirjoittaisin fiktiota, joka on tapahtunut toiselle naiselle toisessa elämässä. Ihan kuin tämä olisi vain sellainen lapsettomuusblogi, jota minä seuraan ulkoapäin.

Ja sitten taas havahdun siihen, että tämä ihan oikeasti on minun elämääni. Ihan oikeasti minä olen ollut kaksi kertaa raskaana. Ihan oikeasti minä olen saanut kaksi kertaa keskenmenon. Ihan oikeasti minä olen menettänyt kaksi kertaa ihan oikean lapsen.

Kaksi keskenmenoa on niin paljon pahempaa kuin yksi. Tähän sisältyy niin paljon enemmän toivottomuutta, pelkoa ja epätoivoa. Tämä tuntuu niin paljon lopullisemmalta. Kaksi keskenmenoa on niin paljon enemmän lapsettomuutta kuin yksi keskenmeno tai muutaman kuukauden yrittäminen.


Meidän kodissamme ja minun sydämessäni on käsittämätön tyhjyys. Se nyt ainakin on ihan oikeasti totta.

8 kommenttia:

  1. Musta tuntuu ihan samalta, kuin seuraisin lapsettomuutta sivusta, vaikka se onkin minun elämä. Hassuissa paikoissa se tuntuukin yhtäkkiä todelliselta, esim. kun lyhyesti mainitsen asiasta terveyskeskuksen lääkärille, jota tapaan muissa asioissa. Lääkäri katsoo myötätuntoisesti minua. Minua.
    Voisiko epätodellinen fiilis johtua siitä, että nämä asiat pidetään piilossa. Kun niistä puhuu jonkun kanssa kasvokkain, ne tulevat näkyviksi. Voimia ja kynttilänvaloa marraskuuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotoveri! <3 Varmasti se vaikuttaa, ettei näistä puhuta oikein ääneen. Asiathan yleensä tulevat todellisiksi juuri sitä kautta, että ne ovat konkreettisia ja niitä jaetaan muiden kanssa.

      Voimia ja valoa myös Sinulle!

      Poista
  2. Tämä teksti olisi voinut olla minun kirjoittama. Ihan samat tunnelmat. Ja tuo asia menee juuri noin: kaksi on niin paljon pahempi kuin yksi. Pelko on kaksinkertainen, toivottomuus on kaksinkertainen.Tietää mitä kauheuksia voi olla odotettavissa: osaa pelätä tulevaa.
    Tyhjä koti, tyhjä syli…raskausuutisia kaikkialta. Tänään viimeksi kuulin, että serkkuni odottaa lasta (kolmas hänelle). Minä en saa edes sitä yhtä. On vaikea olla onnellinen toisten puolesta.
    Minäkään en pysty mitenkään käsittämään, että olen kaksi kertaa ollut raskaana. Tuntuu todellakin, että se olisi ollut joku muu. Hämmentävää.
    Koitetaan jaksaa eteenpäin. Päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Pelko jotenkin kasvaa ja konkretisoituu, kun sama paha (keskenmeno) uusiutuu. Sehän voi siis uusiutua myös tämän jälkeen. Ja kuinka monta sellaista oikein jaksaa?

      Meidän on pakko jaksaa tämän asian kanssa - siispä voimia ja valoa! <3

      Poista
  3. Nimenomaan. Irrallisuuden tunne omasta elämästä on välillä ihan käsittämättömän vahva. Varsinkin, kun ajattelee, miten fyysisiä ja konkreettisia nämä hoidot ovat. Silti tuo havahtumisen tunne on äärimmäisen tuttu, herääminen siihen, että meille ihan oikeasti kävi näin. Kun joku puhuu tahattomasti lapsettomista, hän puhuu meistä ja kaltaisistamme. Minulla kesti kauan, että pystyin puhumaan lapsettomuushoidoistamme itkemättä. Olen ajatellut sen liittyvän juuri tähän: se tuntuu itsellekin todellisemmalta sillä hetkellä, kun sen sanoo ääneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että en ole ainoa näiden ajatusten kanssa. Minäkin olen huomannut saman, että kun lapsettomuudesta puhuu ääneen, siitä tulee todellisempaa.

      Voimia Sinulle!

      Poista