Lapsettomuuteen liittyy myös se hankala asia, että se kaikki liittyy olennaisesti seksiin. Aina, kun puhutaan lapsettomuudesta, puhutaan tavallaan myös seksistä. Vaikka harvemmin kukaan siitä suoraan puhuukaan. Ainakaan minun elämänpiirissäni.
Koska siis jos ei se aikaisemmin ole tässä blogissa tullut esille, raskautumisen yrittämisessä seksi on ihan olennaisessa roolissa.
Tämän toisen keskenmenon jälkeen olen harrastanut seksiä mieheni kanssa muistaakseni viisi kertaa. Ja keskenmenostahan on aikaa kaksi kuukautta. Sillä tahdilla ja tällä iällä mahdollisuus tulla raskaaksi on tietysti olemattoman pieni. Mutta emme kai anna sen olla mikään selitys lapsettomuudelle!
(Vaikka nyt on kyllä selvyyden vuoksi sanottava, että kaksi kertaa me olemme käyttäneet kondomia ja kondomien loppuessa loput kerrat Väestöliitonkin varmasti suosittelemaa turvallista ehkäisytapaa, keskeytettyä yhdyntää. Emme siis ole toden teolla edes yrittäneet raskautta.)
Seksi tuntuu jotenkin niin turhalta: se ei tuota lasta, jota varten se on olemassa, joten miksi sitä sitten olisi ollenkaan. Myös ajatus uudesta raskaudesta tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottomalta. Pääni ei todellakaan kestäisi sitä nyt.
Lopputulemana meillä on käytössä jokaisen (pieleen menevän) parisuhteen pettämätön kulta, ei nyt –taktiikka.
Onneksi mieheni on hyvin ymmärtäväinen – ja niin kiinni työssään, ettei ehkä itsekään muista koko seksiasiaa.
Kukin tietysti toipuu omalla tavallaan, mutta itse olen yrittänyt lohduttautua sillä, että kaksi keskenmenoa menee vielä huonon tuurin piikkiin ja jos kolmannen kerran "shit hits the fan", niin ainakin sitten sitä aletaan jo kunnallisellakin tutkimaan, että missä mahdollisesti vika. Ja onhan seksi paljon muutakin :) Se luo myös läheisyyden tunnetta ja mielihyvää. Mutta hyvä, että miehesi on ymmärtäväinen. Onhan toistuvat keskenmenot rankka paikka hänellekkin. Ehkä keskusteleminen tai jotkut arjesta poikkeavat romanttiset seikkailut piristäisivät myös makkarin puolella ;) Tai jospa hormonit eivät ole vielä täysin tasoittuneet keskenmenon jäljiltä, niin sekin voi vaikuttaa seksihaluihin? En tiedä, mutta ota vain rauhassa aikaa toipumiseen, kaksi kuukautta on vielä lyhyt aika.
VastaaPoistaKiitos viestistäsi!
PoistaMinua ei juurikaan lohduta ajatus, että kaksi keskenmenoa menee sattumuksen piikkiin. Lähinnä pelottaa, kuinka paljon niitä sattumia tulee lisää.
Luulen tosiaan, että hormonit ja pää eivät ole vielä toipuneet keskenmenosta. Mutta onneksi meillä on paljon muuta läheisyyttä ja hellyyttä ja rakkautta - ja välillä myös sitä seksiä!